Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Avatar (engl. Avatar: The Last Airbender) on yhdysvaltalainen Emmy-palkittu animaatiosarja, jonka loivat Michael Dante DiMartino ja Bryan Konietzko. Sarjan tuotti televisioyhtiö Nickelodeon omalle kanavalleen, jossa se esitettiin ensi kerran vuonna 2005. Sarja päättyi heinäkuussa 2008, monen kuukauden tauon jälkeen.

Sarjasta tuli hyvin suosittu Yhdysvalloissa, ja Nickelodeon tilasi sarjaan kaksi tuotantokautta lisää. Sarjan suosion myötä jaksot ovat päätyneet DVD:lle ja sarjan oheistuotantoa on myyty muun muassa lelufiguurien, pelikorttien, videopelien ja pehmolelujen muodossa. Suomessa sarja on näkynyt televisiokanava Nelosella loppuvuodesta 2007 lähtien.

Sarjan fantasiamaailmassa itämaisiin taistelulajeihin perustuvien liikesarjojen avulla voi hallita klassisia alkuaineita. Aasialais-vaikutteisen maailman neljä suurinta kansaa on nimetty näiden elementtien mukaan Tulen, Veden, Maan ja Tuulen kansoiksi, joiden jäsenet voivat hallita ainoastaan omaa elementtiään. Nimihahmo avatar on ikuisesti uudelleensyntyvä silta fyysisen maailman ja animististen henkien välillä, ja jo kuolleiden avatarien henget auttavat joskus myöhempää inkarnaatiotaan. Tämä mystinen yhteys ilmenee myös luontaisena kykynä oppia hallitsemaan kaikkia neljää voimaa, jokaista paremmin kuin lahjakkainkaan normaali ihminen.

Tammikuussa 2009 IGN-sivuston laatiman sadan parhaan animaatiosarjan listan mukaan Avatar oli sijalla 35.

 

©2018 Avatar- fanisivut - suntuubi.com